Коллектив авторов - Мир Калевалы

Kalevalaan kirjatun todistusaineiston pohjalta tiedetään, että heti, kun vain tavaran laadusta, aikatauluista ja hinnasta oltiin päästy sopimukseen, niin Ilmarisen pajan ahjo lähti kuumenemaan. Eikä korkealuokkaisia tuotteita valmistaneen Ilmarinen taidot rajoittuneet pelkästään aseisiin ja tarvekalui-hin, vaan häneltä haluttiin myös teknisesti vaativia koneita, joista parhaana esimerkinä haluan mainita Sammon, jonka tämä aikansa paras suun-nitteluinsinööri ja mekanikko rakensi tilaustyönä rouva Louhelle.

Siis samalle jo aiemmin mainitulle kipakalle emännälle, jota myös Pohjan Akaksi kutsuttiin.

Asian teki ja tekee mielenkiitoiseksi se, että S Ilmarinen oli mennyt rakastumaan jo aiemmin mainittuun tilaajan kauneudestaan kuuluisaan tyttäreen. Ja se rakastuminen tapahtui heti ensisilmäyksellä.

Hyvillä liikemiesvaistoillaan Pohjan Akka päätti ottaa kaiken hyödyn irti Ilmarisen höynähtämisestä. Rouva nimittäin teki selväksi, että vähääkään lähempään suhteeseen pääsemisen edellytys on se, että S Ilmarinen suunnittelee ja rakentaa sellaisen koneen, joka kykenee päivät pitkät suoltaman sisuksistaan suolaa, viljaa ja pätäkkää.

Akka antoi Ilmarisen ymmärtää, että hän harkitsee tyttä-rensä vaihtamista päittäin joskus valmistuvaan koneeseen, jos masiina osoittautuisi koeajoissa toimivaksi.

Kiinnostaako teitä kuulla, että miten siinä sitten kävi?

No, kaikista näistä työhön asetetuista mahdottoalta koostaneista ennakkoehdoista huolimatta umpirakastunut Imari-nen onnistui työssään. Sammoksi etukäteen nimetystä ihme-tulostimesta tuli ennakoituakin parempi. Kaevalaan kirjattujen tietojen mukaan kone yllätti tuotannon laadulla ja runsaudella kaikki siiehen laitetut ennakko-odotukset.

Siis, myös itsensä ahneen ja kärttyisän Pohjan Akan odotukset.

Mutta, riittikö tämä?

Ei riittänyt. Ei todellakaan riittänyt, niinkuin S Ilmarinen sai koneen valmistuttua katkerasti todeta. Akan ja Ilmarisen välinen suullinen kättäpäällesopimus ei näet pitänyt. Ilmarinen ei siis saanut sitä, mikä hänelle olisi kaikella kohtuudella kuulunut. Akan puolelta törkeää epärehelliyyttä kuvastaa juuri ne seikat, että hän kyllä piti koneen ja ilmaisi olevansa siihen tyytyväinen, mutta ei silti antanut tytärtään.

Ja kun Ilmarinen meni ja peräsi saataviaan, niin Akka vain hymyili niillä harvoilla hampaillaan ja sanoi, että tyttö ei jouda naitavaksi, koska syyskesällä Pohjolassa on monenlaisia kiireitä. Ilmarisen kysyessä, että niinkuin esimerkiksi mitä, niin Akka vastasi, että miehelään ei joudeta, kun marjatkin on vielä poimimatta.

Siihen Ilmarinen vastasi, että paskan marjat. Tekosyy, mikä tekosyy. Että tuo on tyypillinen akkojen keksimä tekosyy. Että on noita kuultu ennenkin, mutta ei ihan tämmöstä sentään. Ja nyt, kun tuon tarinankohdan kuulmemisestani on mennyt jo muutama vuosikymmen niin olen tajunnut, että Akka lähti tekemään niinsanottua jälkihinnoittelua. Elikkä, koneen jo valmistuttua, hän yritti vielä hilata tyttärensä hintaa ylemmäs.

Ja että miksi hän lähti tälle myös hänen omaa mainettaan koetelevalle toimintalinjalle? No siksi, että niinä aikoina, kun Ilmarisen ähelsi pajassaan keksinnön kimpussa, niin eukon korviin kantautui tieto, että upporikas Väinämöinen oli myös lähtenyt kosioretkelle kohti Pohjon perukoita. Ja, sen lisäksi Akka oli saanut varmaa tietoa siitä, että Väinämöiselläkin oli mielessään hänen muodollisesti pätevä tyttärensä.

Akka laski mielessään, että pelkän yhden Sammon hinnalla tyttö menee turhan halvalla. Koska ihan jo pelkän kysynnän ja tarjonnan lain mukaan hinnat nousevat, jos Pohjolaan alkaa pukata useampia naisenkipeitä kosiomiehiä.

Ei ollut helppoa olla Ilmarisen housuissa Väinämöistä odotellessa. Oli todellakin aikaa moneen kertaan katua minkälainen toope hän oli sopimusta tehdessään ollut. Ilmarinen katui sitä, että hän ei ollut tajunut vaatia kirjallista sopimusta. Mutta Ilmarisen onneksi siinä kävi kuitenkin niin, että edelleen varsin viriilin Väinämöisen saavuttua Pohjolaan, Harviksen tyttären nähtyä uuden kosijaehdokkaan, tytär antoi ymmärtää selkokielellä, että hän ei ole kiinostunut pätkääkään tuosta häntä kiiluvin silmin katselevata vanhasta pukista, eikun miehestä. Ja jatkoi, että hän ei tuon äijänkuvatuksen eukoksi rupea, olkoon hän sitten vaikka kuinka rikas ja kuuluisa taiteilija tahansa. Tyttö teki seväksi että jos kerran miehelään tästä on lähdettävä, niin hän valitsee Ilmarisen huushollin, josta mitä todennäköisimin löytyy kaikki nykyaikaiset kodinkoneet.

Ennen kuin lähden sitä kertomaan, mitä sitten, niin haluan huomauttaa, että Akan tytär ei ollut vain pelkästään uskomattoman kaunis, vaan hän oli erinomaisen harvinainen tapaus myös siksi, että hän ei kirjan mukaan välittänyt yhtään rahasta. Siis, että sen ajan Pohjolasta löytyi todellakin nainen, joka ei ollut mammonan perään.

Olettekos koskaan aikaisemmin moisesta kulleet?

Ette varmaan, koska sen kaltaista naista ei ole Taivaan-paalun alta elikkä tästä myöhemmästäkään maailmasta sen koommin tavattu. Mutta, palataampa tähän Ilmarisen tapaukseen ja siihen tosiasiaan, että tytön teke-mästä valinnasta huolimatta, Akka ei heltynyt antamaan koriaa tytärtään, vaan asetti Ilmariselle monenlaisia visaisia lisäehtoja.

Mutta mikään ei pidätellyt naisenkipeää Ilmarista.

Pitkään pimperon puutteessa kärvistellyt mies selvitti kaikki lisäehdot alta viikon. Ja jo suraavalla viikolla Sariolassa vietettiin iloisia häitä, joihin oh kutsuttu kaikki muut, paitsi huonosta viinapäästään kuuluisa ja humalassa toraisa herra Lemminkäinen. Vaan eipä salailu auttanut. Lemminkäinen ilmaantui paikalle niinsanottuna kuokkavieraana ja pisti muutaman haarikallisen jälkeen heti ranttaliksi. No, Lemminkäinen oh Lemminkäinen, mutta ehkä kaikkein yllättävintä oh se, mitä teki kosiokilpailussa hopealle jäänyt Väinämöinen.

Suurpiirteisenä suurmiehenä Vänä nieli kosiotappionsa, otti matkakanteleensa esille ja lauloi kilpakosijansa häissä kaikki iloiseksi.

Juuri tuo kuulemanne suurpiirteisyys, yhdistettynä soitto, laulu ja liikemiestaitoihin todistaa sen, että Väinämöinen oh todellinen päällikkötason mies. Siis, pomo ja kuuluisuus, niin Karjalan laulumailla, kuin myös laajemmalti koko sen aikaisessa Maailmassa. Jotkut innokkaimmat kannattajat tituleerasivat tätä valkopartaista vanhaa herraa myös myös Karjalan kuninkaaksi. Siis vähän niinkuin Elvis joskus tuhat vuotta myöhemmin.

Tiedä häntä noista Elviksistä ja kuninkaaksi nimeämisestä. Sellainen nimittely lienee sisältänyt kosolti liioittelua. Mutta niinhän se on tässä maailmassa aina ollut, että rikkaita ja vaikutusvaltaisia miehiä aina on aina nuoleskeltu arvonimillä ja nuoleskellaan vastakin. Mutta, niinkuin kaikilla, niin myös jokaisella suuriehelläkin on omat puutteensa. Kaikesta vaikutusvallastaan ja rikkauksistaan huolimatta kosiopuuhissa ei Väinämöisellä oikein tahtonut kulkea. Jälkiviisastelua saattaa olla se, että Kalevalan mukaan Väinämöinen ei ollut kiinnos-

tunut ikäisistään, vaan kohdisti kaiken mielenkiintonsa häntä itseään huomattavasti nuorempiin naisiin. Etusijalla hänellä olivat poikkeuksellisen kauniit ja hyvin nuoret vaaleat neitokaiset.

Väinämöisessä lieneekin ollut paljon sitä samaa kuin sattui olemaan joskus myöhempinä aikoina eräässä Dannyssä. Mutta nyt ei puhuta Dannystä, vaan puhutaan oman aikansa pätevimmästä soittoja laulutaiteilijasta.

Siis vaikka Vänä jäi kosiohommissaan aina soittelemaan lehdellä, niin muutoin esiintyessään hän soitti mitä näppä-rimmillä sormilla kannelta ja esitti omia biisejään. Kalevalaan kirjatut silminnäkijälausunnot siis todistavat sen, että hän oli erittäin suosittu esiintyjä. Kirjoitusten mukaan Väinämöisen laulaessa immet innostuivat ja linnut lakkasivat laulamasta. Ja usein tapahtui myös se ihme, että puut lakkasivat suhisemasta ja se Ilmarisen takoma Aurinkokin seisahtui sijoilleen. Joskus esiintymisten aikoina myös Kuu otti ja nousi keskellä päivää taivaalle.

Myöhempinä aikoina noihin tekoihin ei ole pystynyt edes Elvis. Vaikka Kuupan riisiriisin aikaiseen Elokuva-Aittaan oli kirjoitettu, että Elvis oli laulanut siellä Ameriikassa jonkun Pauli Ankan suohon. Siis, tarkat korvani sieppasivat tuon mielenkiintoisen tiedon siskojeni puheista. Ja sen kuultuani mieltäni alkoi askerruttaa Pauli ja Aku Ankan mahdollinen sukulaisuus.

Mutta ei paneuduta nyt siihen, vaan palaan siihen kirjan kohtaan, jossa Väinämöinen rallatteli joutomies Joukahaisen suohon. Kalevalan kertoma tapaus oli siis varsin erikoinen, että joku upotetaan suohon pelkästään laulun avulla. Siis tapaus oli erikoinen, mutta silloisten tietojeni mukaan ei kuitenkaan täysin poikkeuksellinen.

Heti tuon kirjan kohdan kuultuani muistin myös herran nimeltään Olavi Virta. Arvaan, että kysytte heti, miksi? Miksi kuusivuotias löysi tähän kohtaan myös Olavi Virran? Yksinkertaisesti siksi, että siskojeni puheitten mukaan se radiossa jatkuvasti Hopeisesta kuustaan jollottava O Virta oli vajonnut ihan omatoimisesti suohon. Siis, lyhyesti Ameriikan Elvis lauloi Pauli Ankan suohon. Väinämöinen herra Joukahaisen suon pohjalle ja O Virta suistui sinne omien toimiensa seurauksena.

Suo siellä ja vetelä täällä.

Sen oivallettuani päätin, että seuraavana kesänä hillan-poiminta saa jäädä akkojen hommiksi. Äitimuori ja siskot saavat hoitaa ne hommat. Minä jään isäukon kanssa ongelle siihen Siikasuon rantaan. Siitä sen lumpeikon reunasta saa isoja ahvenia.

Mutta nyt palataan alkuperäiseen aiheeseen ja jätetään hyvästit ahvenille, hyllyville soille ja hyvästellään myös se paljon iloa ja joskus murhettakin olohuoneeseemme tuottanut radio. Otetaan taas mukava asento ja asetutaan takaisin isä-ukon omituisesti tuoksahtelevan aluspaidan kainaloon ja aletaan taas kuunnella tarinoita Kalevalan kiehtovista tyy-peistä, joista heti ensimmäisenä pätkähti mieleeni Aku Ankka. No, joo joo, myönnetään, että ei siinä ukon lukemassa Kalevalasa sitä Ameriikan Ankkaa ollut, vaan sieltä löytyi herra nimeltään Lieto Lemminkäinen.

Ja siksi kysynkin teiltä arvoisat lukijani, jos teitä vielä on, että voiko teistä joku vakavasti väittää, etteikö tuo Kalevalan känkkäränkkä, se kiivasluontoinen, lyhytpinnainen ja omat ja myös muiden asiat jatkuvasti sotkeva Lemminkäinen olisi juuri Aku Ankan täydellinen vastine.

Ja jatkokysymys. Että, kuka näissä hahmoissa on siis lainannut keneltä ja mitä?

No, on lainannut tai ei, mutta lyhytpinnaisen Lemminkäisen toilailluita ja jatkuvia vastoinkäymisiä aikani kuunneltuani mieleeni nousi vakavasti otetava kysymys siitä, että masen-tuiko Lieto jatkuvista vastoinkäymisistä ja niistä turhautuneena otti ja lähti kokeilemaan onneaan Ameriikkaan.

Siis lähti Kalevalasta Ameriikanmaille tavoittelemaan sitä paikallista unelmaa ja vaihtoi sitten sinne päästyään sukunimensä Ankaksi?

Kuka tietää?

Hannu Niklander