Коллектив авторов - Мир Калевалы

Тут можно читать онлайн Коллектив авторов - Мир Калевалы - бесплатно ознакомительный отрывок. Жанр: Прочая научная литература, издательство Скифия, год 2019. Здесь Вы можете читать ознакомительный отрывок из книги онлайн без регистрации и SMS на сайте лучшей интернет библиотеки ЛибКинг или прочесть краткое содержание (суть), предисловие и аннотацию. Так же сможете купить и скачать торрент в электронном формате fb2, найти и слушать аудиокнигу на русском языке или узнать сколько частей в серии и всего страниц в публикации. Читателям доступно смотреть обложку, картинки, описание и отзывы (комментарии) о произведении.

Коллектив авторов - Мир Калевалы краткое содержание

Мир Калевалы - описание и краткое содержание, автор Коллектив авторов, читайте бесплатно онлайн на сайте электронной библиотеки LibKing.Ru
В сборник «Мир Калевалы» вошли произведения 50 авторов – поэтов и писателей, фольклористов и ученых из Бельгии, Израиля, России и Финляндии. Сборник посвящен 170-летию со дня выхода в свет окончательного варианта карело-финской эпической песни «Калевала», созданной великим финским ученым Элиасом Лённротом на основе собранных им древних рун.

Мир Калевалы - читать онлайн бесплатно ознакомительный отрывок

Мир Калевалы - читать книгу онлайн бесплатно (ознакомительный отрывок), автор Коллектив авторов
Тёмная тема
Сбросить

Интервал:

Закладка:

Сделать

Koivu on korea neiti,
vastaksiksi välttänevi.
Kuusi lie korvessa koresti,
sinne kolkko kuuluneekin;
suolle musta suistuneekin,
kankaan kauneeks ei ikänä.
Leppä on leuto saaren päässä,
haapa helteellä heleä,
kataja niin käkkyräinen,
raita raukka, paju poloinen,
mielenmurhe metsän herran,
tuska turjake-Tapion.
Pyhänä pihlajaa pitävät,
kehuvat ja kumartelevat,
vaikka on mitätön minusta,
metsän rikka hapanmarja,
haravanpiikkeinä haluttu,
luokkipuuksi luokiteltu.

Vaan yks on puu ylinnä muita,
laji toista laatuisampi,
tukki tuota turpeampi,
parru pökköä parempi.
Tervan lähde, lämmön turva,
talotarpeina tanakin,
kalupuuna kaikkivoivin,
taipuisin talouskaluiksi.
Laiha siitä leivän laati,
nälkäinen kakun näpisti,
teki tupahan tulensa,
kökön pisti kömmänäänsä.
On kuni sanassa sanovat,
arvoitusta akkiloivat:
’Iso härkä rankaselkä,
sonterolla surmattuna,
sarvet maahan kaivettuna,
veri viety kaupunkihin,
nahka syöty piimän kanssa,
lihat poltettu poroksi?’

On sylvestris sypäkän suussa,
pinus lauluissa latinan
tämä korpeimme kojamo,
selkosien salski herra,
ijän kukkulain kuningas.
Suomessa petäjäks peräävät,
mäkättävät männyksikin,
mainitsevat maan-hyväksi.
Hongaksi vanhana hokevat,
punapuuksi pulputtavat,
syvän koska punasna sykki,
lusto leppänä lepatti,
hehkui kuin hipiä helakka,
loisti kuni liha lohella,
hohti niinkuin hongan puunto,
illan ruskona rusotti

Mistäpä taipuisan tavoitat,
kustapa kurikan löyvät?
Sieltä löyvät laatuisimman,
sieltä ylväimmän yhytät,
miss on vaarat valtavimmat,
tuulet missä tuikehimmat,
missä on kankahat karuimmat,
rintehet ravikkoisimmat,
Jumalalla kivisin kynnös,
pelto paatisin pyhällä.
Siellä on hänen kotinsa,
missä on salo sinisin,
siell uljaimman asunnot,
miss on puolukka punaisin,
jyskyy jankko, soi somero,
helkkävi heleimmät hiekat,
kanervalla korehin kasvu
ruskomullan kullan yllä,
vuotehilla vaskisilla
harteilla hopeisen jäkälän.

Mistä tunnet mieluisimman,
kusta kauneimman kurotat?
– Rungosta rusoimman tiijät,
selästä soljimman erotat:
latva laiha, tyvi tanakka,
uuma uljaimman urohon,
oksansa ylhäältä ojenti,
korkealta kopran varret.
Väristä väkevän tunnet,
vaskisesta varrestansa,
kaarnastansa kuparisesta,
tyvipäästään kun tyräkki,
ylempää kuin yljän takki,
sulhon paita, silkkihelve.
Kerkkäsestä kuninkaan keksit,
oksakruunusta olavin,
valtaherran valtikasta,
joka kuin helminä helotti,
pihkan kultia pisaroi.

Niin on neulat närehellä
kuin on hiijellä hivukset,
― niin on piikit petäjällä
kuin sormet soturilla,
hyvitelty helmivöillä,
jalostettu jalokivillä,
pisaroilla parannettu,
kristalleilla riipustettu
sade kun suvella suihki,
kuuro kulki kesäpyhänä.
Sen tunnet vielä tuoksusesta,
havaitset hyvästä hajusta:
sauhusko suitsuke salossa
pyhä savu pylväikössä
missä vain honkanen hojotti,
huojahteli puu punanen.

Mistäs on mokoma tullut,
kusta kulkenut kuhilas
harjanteille huojumahan,
vaaroille vavajamahan?
Ja miks on oksaset ylinnä,
korkealla kopranvarret,
pihkan miksi pirskonevat,
miksi tervosen tekevät?
Kaukoa olemme kotoisin,
aikojen takoa alettu
on polku Pohjolan perille,
matka marron tanhuville;
siellä syntyivät isämme,
missä mahdit maata polki,
hirmuliskot hitvetteli,
jätit tannerta järisti
alkumannerten aroilla,
Pangean pahoilla mailla.
Siks on oksamme ylävät,
jottei yllä joutsenkaulat,
dinosaurukset tavoita
sirkkasia syyväksensä,
norkkosia nokkiaksensa,
riipiäksensä risuja.
Ja siksi on pihkoa pivossa,
katkeroa kämmenpäissä,
jotta ei hirmuinen himoitsis,
jättiläinen päätä järsis,
iso söisi toista isoa,
hotkis honkasta hojakka”.

Vielä virkki viidan vaari,
mörisi möhkäle metässä:
“Olin minäkin nuori kerran:
pilviä latvani piteli,
tähtitaivas takkinani,
otsapantana Otava.
Jylisin kun myrsky mylvi,
virttä soitin kun salamoi,
vaan kesä kun salolle kerkes,
ehti heljä hongikkohon,
uneksin kuin urkupillit,
hymnin äänellä hymisin,
soitin sadut sorretulle,
kerroin kansalle taruja
alkuni ankeilta ajoilta,
syntymäni vuossadoilta,
kun ryssä vei ritvan riikinmaalta,
Suomen Ruotsilta Venäjä
ja näin kun kukkana kulosta,
ruususena raiskiosta
kansa kärsinyt kohosi,
veljeni verestä nousi
sysistä synnytti sorean,
Suomen siitti suomujuista.

Nyt on hyvä ollaksemme,
ollaksemme eleäksemme,
kun on kaunis Karjalassa,
rauha raukoilla rajoilla.
Männikkö puuntavi mäjellä,
välke taivaitten vedessä,
pilven kuvat Pielisessä,
outo kirkkaus kylillä.
Minä tästä pian lähenkin,
joutanen jorisemasta,
hupsu huono huutamasta.
Kentälle kelona kaadun,
sorrun kun sankari sotahan,
vaivun vanha varvukkohon,
uuvun utra ummikkohon,
hopeainen hatelikkohon,
punasydän putrakkohon.
Siinä kotvasen komotan,
viisi vuotta viereksinen,
sohotan satakin vuotta
lietosena liekosena,
oksat luisna luurankona,
kiertehiset konkelona
kuin ois jätti järkkynynnä,
Hiien hirvi hiipununna,
sarvet jäänynnä jälelle,
palokärjelle pesäksi,
oravaisen oltavaksi,
kuukkelin kurinapuiksi,
jolla on mieli kuin minulla,
sielu kuni sellaisella
kuka puita kuuntelevi,
metsän ääniä älysi”.

Sitten hiljeni havukko,
vaikenevi vaaranrinne.
Tuuli vain metsässä tuhisi,
palokärki parkaisihe,
järvellä Jumala juoksi,
kuukkeli oksalla odotti.

Karhun kanssa

Essi Kummu

Muistossaan Stella on kaksitoistavuotias ja seisoo pellon laidalla ja tähyää metsään.

Tuulee. Hän seisoo ja tuuli nostaa hänen avoimet pitkät hiuksensa kehyksiksi, ylös. Ne ovat kuin punainen liekki. Hän katselee metsää kohti.

Tuulee hänen kasvoilleen ja se tuo metsän tuoksun ja siinä hän viipyy.

Myöhemmin hän ottaa ämpärin mukaansa, se on kuu-manpunainen ja kymmenen litran, hän lonksuttaa sitä polveansa vasten kun kulkee punaisissa kumisaappaissa muiden mukana. Marjaretki. Mättäät taipuvat pehmeinä ja mehevinä saappaan alla, ja miten akat pitävät meteliä, kyykkivät ja noukkivat ja nauravat. Urho on mukana. Urho näykkii häntä farkkujen päälle puetun hameen helmasta ja hyppelee.

Hän on vaitonainen ja hiljaa, puut kaartuvat matalalla. Hän katselee taivasrajaa ja ajattelee kuolemaansa. Siinä hän makaa valmiiksi maassa, ja karhun turpa pehmeästi tunnustelee ja koskettaa hänen sykkivää kaulavaltimoaan ja hän pidättää hengitystä.

Pois tullessa, ämpärin pohja vaivoin näkymättömiin noukittuna (hän on poiminut ihan liian tarkasti marja marjalta, siististi niin ettei kotona tarvitse perkata) hän tuntee valtavaa pettymystä. Muut hänen ikäisensä käyvät seurojentalolla tansseissa ja toppaavat rintaliivinsä talouspaperilla niin että ne tö-röttävät kovina ja pahvisina kartioina teepaidan läpi.

Hän istuu taas auton takapenkillä. Radio on päällä niin kuin tullessa ja sama meteli vain jatkuu. He ovat matkalla kotiin.

Hän pitelee kaksin käsin marjaämpäristään kiinni eikä naura kun muut räjähtävät kovaääniseen nauruun niin että rinnat, marjaämpärit hytkyvät, turpeat lihavat reidet auton kolistessa kuopissa metsäteitä pitkin.

Ämmien posket hehkuvat punaisina ja marjaämpärit puolitäysinä. Heidän vatsojaan lämmittää kannon nokassa nautittu kahvi tuoreen hillapitkon kera. Radiossa soi iskelmä. Hän ehti jo pelätä niin kovasti, hänen rintansa eivät ole vielä kasvaneet täyteen mittaansa, oikeastaan ne eivät ole kasvaneet ollenkaan vaan ovat vain kaksi pikkuista nuppua ihan niin kuin kaksi tulppaanin nuppua, arat ja vaaleanpunaiset ja nolosti turvoksissa. Koko rinnan alue on yhtä nännipihaa.

Vielä tämän jälkeen hän poimii näiltä metsäreissuiltaan useita ämpärin pohjallisia täyteen, mutta karhu ei koskaan tule.

Karhu ei tule. Väsyneenä tähän odottamiseen, löydettyään paikan ämmien katseilta suojassa hän on eräällä näistä kerroista päättänyt asettua maahan odottamaan karhua. Hän on käynyt makuulleen mätästen päälle, asettunut osaksi niitä ja tuntenut havunneulaset selkäänsä vasten. Hän on vetänyt maan ja mätänevien lehtien tuoksua itseensä kädet levällä ja se on tuntunut hänestä hyvältä. Kylmä on hohkanut lupaavasti hänen lävitseen, sisälle, ohuen takin läpi, paidan läpi hänen paljasta selkäänsä vasten, yhä syvemmälle sisälle häneen, pudonneet lehdet värinsä menettäneinä hänen ympärillään.

Mutta se ei riittänyt ja niin hän riisui itseään hieman: hän otti puseron kokonaan pois.

Hänen selkänsä iho valkoisena ja paljaana sitä kylmää vasten. Heti kylmä nipisteli hänen käsivarsiaan ja selkäänsä, mätästen kuivuneet oksanrangat hiuttivat ja raapivat ja tuuli nuoli hänen pehmeää kaksitoistavuotiasta ihoaan ja hänen pieniä tytön rintojaan, kahta kukkaa, kahta vaaleanpunaista nuppua.

Mutta se oli hyvää. Kaulavaltimo, hän ajattelee, kun karhu tulee ja kaikki vihdoinkin tapahtuu. Hänen kaulavaltimonsa sykkii. Karhun täytyy haistaa hänet ja sitten tulla. Se on vain hetken kysymys. Karhu tulee luokse ja hänestä tulee karhun oma ja kaikki on niin kuin on eikä kukaan enää mahda mitään. Hän leikkii sitä vielä hetken, mutta se ei riitä. Hän haluaa riisua lisää, hän ottaa ulkohousut pois ja avaa haaransa, ohuet puuvillakalsarit tuulevat nyt läpi. Hän katselee taivasta kuole-mantunnossa. Kylmä polttaa hänen selkäänsä, takaraivoaan, hiukset kehystävät punaisenaan levällään mätästä sotkuisena kimppuna. Hän kuulee jonkun lähestyvän kaukaa mutta on oppinut tunnistamaan ihmisen askeleen äänet, kumisaappaan imun mättään sisälle ja siitä ylös. Hän on jättänyt puolitäyden marjaämpärin hyvään talteen jonkun löydettäväksi siltä varalta että kuolee. Hän on asettunut osaksi maata puolukan-varpujen sekaan ja ajatellut eläimen. Iholla. Itsensä alastomana siinä ilman mitään. Askeleet lähestyvät, pian, hän pidättää hengitystä, hän on riisunut lopulta itsensä ihan alasti kun se ei toiminut ollenkaan muuten, ei ollenkaan, kaikki meni ihan väärin. Takki siinä hänen vieressään ja sitten vaatteet läjänä siinä päällä, pikkuhousut läjän päällimmäisenä. Tuuli, joka huokailee ja nuolee, pian, sen täytyy tapahtua pian!

Hän makaa alastomana ja ajattelee sitä kuinka talvi jo haluaa maata. Hän tuntee alastoman vartalonsa ääriviivat ja vielä satamattoman lumen tuoksun ja kaiken mikä tekee häneen painelmia ja piirtää punaisia merkkejä iholle. Puhaltaa kylmää hänen sisälleen: hän avaa haaransa. Kylmää on. Taivas on matalalla, askeleet takana pysähtyvät ja sitten jäävät lopulta kokonaan ja hän rukoilee hiljaa, sopertelee sanoja: Tule tule minuun, rakas, kaunis ystävä.

Hän makaa maassa. Muut ovat jossakin kaukana metsässä ja hänen vartalonsa on valkoinen talveen valmistautuvaa maata vasten. Hän odottaa kaulavaltimo sykkivänä, veri lämpimänä valtimoissa. Kiertävänä, tiheänä suihkuna veri, isona suihkuna, karhu on valtava, valtava hänen pulssinsa kiihtyvä syke, lähemmäs Oi. Sinä tulit, sinä! Hän ajattelee sitä kuinka karhu tulee lähemmäs lähemmäs, se on hirveää, eiei!

Читать дальше
Тёмная тема
Сбросить

Интервал:

Закладка:

Сделать


Коллектив авторов читать все книги автора по порядку

Коллектив авторов - все книги автора в одном месте читать по порядку полные версии на сайте онлайн библиотеки LibKing.




Мир Калевалы отзывы


Отзывы читателей о книге Мир Калевалы, автор: Коллектив авторов. Читайте комментарии и мнения людей о произведении.


Понравилась книга? Поделитесь впечатлениями - оставьте Ваш отзыв или расскажите друзьям

Напишите свой комментарий
x